KONEISTAJA
Koneistustaitoinen moniosaajaa, liity sinäkin joukkoomme!
FORCIT on johtava kumppani räjähteiden ja puolustusjärjestelmien valmistuksessa ja niihin liittyvien palvelujen toimittajana. Jatkuva tuotekehitys, vahva ammattitaito ja nykyaikainen teknologia takaavat korkealaatuiset tuotteet.
Etsimme kasvavaan joukkoomme koneistustaitoista moniosaajaa, jolla on ratkaisukeskeinen ja palveluhenkinen asenne:
KONEISTAJA
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja mielenkiintoisen työn, kilpailukykyisen kokonaispalkitsemisen ja paikan joukkueessa, jossa tuemme toinen toisiamme. Työtä tehdään mukavassa porukassa, mutta itsenäisellä ja reippaalla työotteella!
Forcitilla on vastuullinen ja ihmiskeskeinen yrityskulttuuri, jossa huolehdimme henkilöstöstämme, panostamme hyvään johtamiseen sekä henkilökohtaiseen tukeen. Forcit on tunnettu pitkistä työurista.
Keskeisiin tehtäviin kuuluvat erilaiset koneistustyöt liittyen kunnossapitoon ja tuotannon kehittämiseen. Osallistut myös kunnossapidon asennustöihin. Työt ovat vaihtelevia ja monianisia taitoja vaativia, pääpainon kuitenkin ollessa CNC-koneistuksessa.
- Voit olla myös vastavalmistunut CNC-koneistuksen ja ohjelmoinnin ensiaskeleita ottava, meillä oppii muut asiat.
- Eduksi luetaan asennuskokemus, huoltotoimintojen ymmärrys sekä CNC-koneistuksen tunteminen.
- Työpaikkamme on kaksikielinen, joten molempien kotimaisten kielten osaaminen on eduksi mutta ei edellytys, kielikylpyyn täällä kuitenkin pääsee.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää lisäksi:
- turvallisuuslähtöistä ja vastuullista ajattelua ja asennetta
- oma-aloitteisuutta, tulos- ja ratkaisukeskeisyyttä sekä hyvät vuorovaikutustaidot
Oletko kiinnostunut tehtävästä? Jos koet olevasi etsimämme henkilö, lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut heti soveltuvien henkilöiden haettua paikkaa, kuitenkin viimeistään 15.10.2023 mennessä.
Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tehtävään valitulle tullaan tekemään turvallisuusselvitys sekä huumetesti.
Lisätietoja antaa Maintanence Manager Jarkko Mäki 040 8690 234 tai Maintenance Engineer Magnus Råberg 040 7429 388
- Osasto
- FORCIT Explosives
- Sijainnit
- Hanko
Työpaikka & kulttuuri
Forcitilla työskentelemme yhdessä mission mukaisesti mahdollistaaksemme turvallisen ja kestävälle pohjalle rakentuvan yhteiskunnan. Luomme arvoa varmistamalla turvallisen ja kestävän liiketoiminnan, joustavan ja sitoutuneen kumppanuuden kautta sekä asiakkaillemme että monille ihmisille, joita he edelleen palvelevat.
Uskomme, että selkeä ja kannustava johtajuus, vankat pohjoismaiset arvot ja omistautuneet työntekijät tekevät meistä menestyviä.
KONEISTAJA
Koneistustaitoinen moniosaajaa, liity sinäkin joukkoomme!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä FORCIT Finland?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.